TETRAon OY

Since 2007

TETRAon logo

Konsultointi:

    • Kriittinen viestintä

    • Johto-/Tilannekeskus

    • Viestipäällikön tehtävät

    • Turvallisuus

  • Muita toimia

    • Rutiinin omaisten, aikaa vievien

      tietojen syöttäminen järjestelmiin

    • Toimeksiantajan omien tehtävien

      helpottaminen tekemällä

      ”toisarvoisia” mutta välttämättömiä

      tehtäviä

Taustaa

Jari on toiminut jo 1980 luvun puolivälistä kotikuntansa Muuramen paloasemalla sivutoimisena ryhmänjohtajana, jatkaa edelleen vaikkakin jo jäähdytellen.

Kansainvälisen pelastustoimen FRF-ryhmään Jari on kuulunut jo pitkään. Hän on osallistunut kahteen kansainväliseen missioon, Cambodza ja Indonesia.

Päätoimenaan hän on hoitanut mm. pelastustoimen valtakunnallisen VIRVE-pääkäyttäjän virkaa kymmenen vuoden ajan. Hätäkeskuksessa hän on toiminut viestipäällikön ja toimiala-asiantuntijan viroissa. Nykyisin päätyö on toiminnanjohtajan pesti Keski-Suomen Pelastusalan Liitossa.

Jari on toiminut TETRAon OY:n kautta rallin maailmanmestaruussarjan, WRC,  Suomen osakilpailussa pelastustoimen johtajana jo parin kymmenen vuoden ajan. Rallin nimi on vuosien saatossa muuttunut, ollen nyt Secto Rally Finland.

TETRAon Oy:n kautta Jari hoiti Keski-Suomen pelastuslaitoksen viestipäällikön tehtäviä viestipäällikön virka- ja opintovapaiden ajan yhteensä kuusi vuotta.

Suomen Erillisverkoille TETRAon Oy tarjosi projektipäällikön tehtäviä reilun puolen vuoden ajan vuonna 2021.

 

Ota yhteyttä

TETRAon Oy

Jari WIlén

jari.wilen@tetraon.com

+358 50 326 1455